perjantai 16. tammikuuta 2015

Siirtyminen Uuden-Seelannin eteläiselle saarelle

Olemme nyt siirtyneet Uuden-Seelannin eteläiselle saarelle.

Eilen ajoimme tiukusateisessa kelissä Napierista Uuden-Seelannin pääkaupunkiin Wellingtoniin - matkaa tuli noin 350km. Mielestäni Wellingston ei ole mikään ihmeellinen kaupunki lukuunottamassa ilmaista Te Papa museota, jossa oli kaikkea mielenkiintoista Maori kulttuurista Uuden-Seelannin luontoon sekä Air New Zealand 75-juhlanäyttely. Suosittelen tätä museota, jos Wellingtonissa joutuu käymään.

Olimme Wellingtonissa yhden yön Seotoun nimisessä paikassa vanhassa puutalossa jossa oli erittäin mukava BB-majoitus, ja aamulla lähdimme Interislander lautalla (Arahura) kohti Pictonia, joka on eteläisen saaren kaupunki. Jätin vuokra-auton Wellingstonin satamaan - vuokra-autolla (AVIS vuokraamo) ei saanut mennä toiselle saarelle, vaan toinen auto otetaan käyttöön vasta toisella saarella (yhdellä sopimuksella siis kaksi vuokrausta).

Lauttamatka Cookin salmen (Cook Strait) oli tasainen, ja loppumatkasta seilattiin Queen Charlotta vuonossa. Matka kesti 3.5 tuntia, ja laiva oli sekä kooltaan että tyyliltään kuin entinen "Georg Ots" - paitsi että karakeota ei ollut eikä humalaisia :-). Kuuleman mukaan tämä lauttareitti on maailman hienoin. Mielestäni ei kyllä ole, jos on nähnyt Norjan vuonoja puhumattakaan Airiston saaristosta.

Pictonissa kävin hakemassa uuden auton AVISikselta. Saimme upgraden isompaan autoon, joka olikin mieluisa yllätys kahden Holden Cruzen (bensa 1.8l ilman turboa!) jälkeen. Nyt autoksi tuli Holden Malibu (tai Chevrolet Malibu), jossa on 2.4l bensa kone (ilman turboa!) - mutta ajomatkalla Pictonista Blenheimiin tuli todettua että tämä Malibu on huomattavasti tehokkaampi ja mukavampi ajaa kuin aiemmat Cruzet. Tosin myös polttoainetta voi mennä hieman enemmän.

Ensimmäinen majoituspaikka eteläisellä saarella on Blenheimin kaupunki, joka tunnetaan erityisesti Uuden-Seelannin viini-alueella. Täältä löytyykin todella paljon erilaisia viinitiloja, erityisesti valkoviiniä (Malborough Sauvignon blanc viinejä).

Päivän toinen "upgrade" tuli 171 On High Motellissa, jossa isäntä majoitti meidän isoon huoneistoon (2h+kk) pienen studion sijaan.

Illalla kävelyllä Blenheimin kaupungissa, joka oli nähty 10 minuutin kävelyllä.

Seuraavassa kuvia lauttamatkalta.








Ei kommentteja:

Lähetä kommentti