sunnuntai 5. huhtikuuta 2015

Päivä Minskissä

Vuorossa oli Minskin kaupunkiin tutustuminen ja erityisesti sen neuvostoajan nähtävyyksiin. Ensin suunnattiin Trinityn alueella, jonka läheisyydessä on saari jossa muistomerkki ulkomailla kuolleille Valko-Venäjän sotilaille (mm Afganistanin sodassa menestyneille). 

Seuraavana oli vuorossa Bolshoi teatteri ja edelleen Voitonaukiolle, jossa nähtiin perinteinen vahdinvaihto "polvet suorassa marssia ja kannat napsuen" tyyliin. Voitonaukiolta suunnattiin toiselle aukiolle, Itsenäisyydenaukiolle jossa Setä-Lenin tervehti hallintorakennuksessa edessä. Tästä muistuikin  eräs laulu jota taidettiin jopa 70-luvulla koulussa laulaa: " Setä-Lenin asuu Venäjällä, ja hänellä on niin iso otsa, että siihen mahtuu koko maailmaa...", ja tätähän piti nyt patsaankin edessä (kaiholla) lauleskella.

Seuraavassa kuvia Minskistä. 
 
Setä-Lenin ja hallintorakennus - Tiraspolissa, Transnistriassa on ihan samanlainen rakennus ja patsas.

Kyylenten saaren muistomerkki 

Bolshoi teatteri:


Kranaatin heitto -patsas


Voitonaukion alikulun kuvitusta


"Reippahasti käypi askeleet" eli vahdinvaihto Voitonaukiolla 



Ikuinen liekki - kaasua palaa




Katolinen kirkko Itsenäisyydenaukiolla














lauantai 4. huhtikuuta 2015

Nesvizhin ja Mirin linnat

Aamusta lähdettiin käymään Minskistä 100km päässä olevissa Unescon maailmanperintökohteista. Menomatkalla tuli keskustelua kuljettajan ja oppaan kanssa niin Valko-Venäjän koulutusjärjestelmä kuin Suomen lakka/hillasuot ja kaikki näiden väliltä unohtamatta presidentti Lukasenkoa.

Nesvizhin palatsialue oli hieno ja hienosti kyseinen paikka olikin restauroitu. Kaarle XII joukotkin olivat aikanaan käyneet tätäkin linnaa valtaamassa ja tuhoamassa - eli siis suomalaiset Hakkapeliitat olivat täälläkin käyneet paikkoja hajottamassa. Hyvä Suomi!

Palatsissa riitti huoneita joissa ihmetellä 1500-1700 lukujen tyylejä ja arkkitehtuuria. Parin tunnin kierroksen jälkeen matka jatkui kohti Miriä ja siellä olevaa Mirin linnaa, joka olikin tyyliltään enemmän linna kuin Nesvizhin palatsialue.  Tämäkin linna oli kaikkea kokenut ja nähnyt, mm se oli toiminut toisen maailmansodan aikana Juutalaisten gettona ja keskitysleirinä, kun Natsit olivat maassa valtaa pitäneet. Illaksi palattiin takasin Minskiin erittäin hyväkuntoista valtatietä pitkin.

Illalla tuli vielä käytyä syömässä ja juomassa mukavassa kellariravintolassa - annokset isoja, kuten myös lasku - lähes miljoonan. No on se valuuttakurssinkin huima 1€ = 16000 BYR.

Huomenna olisi tarkoitus tutustua tarkemmin Minskin neuvostoaikaiseen arkkitehtuuriin.

Mirin linna:



Nesvizhin palatsialue:


Kellariravintolassa...



perjantai 3. huhtikuuta 2015

Valko-Venäjällä!!

Reissu-Janin 60. maa - Valko-Venäjä, Belarus  täällä sitä nyt ollaan. 

Iltapäivälento Belavian CRJ200 koneelta HEL-MSQ meni leppoisasti kikkuvassa penkissä keinuen (selkänoja ei lujittunut) ja lentoaika oli noin puolitoista tuntia. Lennolla tarjottiin vettä ja karamelli. Minskin kentällä avautui koko neuvostoajan lentokalustoa näkyviin - osa ei selvästikään ollut enää normikäytössä. Passien tarkastus meni todella jouhevasti kunhan oli ensin ostanut "pakollisen" matkavakuutuksen 4€ hintaan ja maahantulokortti oli täytettynä kahtena kappaleena. Kaikki henkilökunta oli yhtä synkkää naamaa - ei hymyäkään kenelläkään - mutta koppalakit olivat komeat ja poletit kiilsivät. 

Kentällä vastassa oli opas-kuljettaja, joka osoittautui ihan mukavaksi hemmoksi ja hän puhui sujuvaa englantia. Matkalla Minskiin ehdittiin puhumaan Mannerheimista (jonka hän tiesi, ja ihmetteli hänen saavutuksia) aina nykyajan perunanviljelyn haasteisiin. Tiet ovat huomattavasti paremmassa kunnossa kuin Suomessa ja autot huomattavasti uudempia!! En olisi uskonut tätä.

Majoitus on Minskin keskustassa vanhassa luostarissa, joka on avattu vuosi sitten hotellina. Erittäin hieno hotelli jännine yksityiskohtineen. Ilta Minskissä meni rahanvaihtopistettä etsiessä ja myöhemmin borshkeittoa nauttiessa paikallisessa ravintolassa yhden miehen karaokeorkestia kuunnellen. Ruuan tilaaminen oli haastavaa - englantia ei osattu paikassa lainkaan. Mutta onnistuin silti tilauksessa. Myöhemmin käytiin eräässä olutravintolassa jossa osattiin sentään englantia.

Huomenna lähdetään Minskistä 100km luoteeseen tutustumaan Mirin linnaan ja Nesvizhin kaupunkiin. Molemmat ovat Unescon maailmanperintökohteista.

Seuraavassa kuvia Minskistä ja hotellin käytäviltä. Tämä iPadin blogger-sovellus ei anna syöttää kuvatekstejä...