maanantai 4. heinäkuuta 2016

Havanna

Matkustin Kuubaan kahdeksi viikoksi kesäkuussa 2016. Matka oli täysin omatoiminen koostuen seuraavasti: Ensin viisi päivää Havannassa Casa Particular eli kotimajoituksessa Havannan vanhassa kaupungissa, sitten siirryin Viazul bussilla (kuusi tuntia) Karibian meren äärellä sijaitsevaan siirtomaa-aikaiseen (yli 500 vuotta vanhaan) Trinidadiin, jossa vietin kolme päivää. Tämän jälkeen palaisin takaisin Havannaan päiväksi, jonka jälkeen suuntaisin läntiseen Kuubaan Vinalesin laaksoon kahdeksi päiväksi tutustuen mm. maaseutuun. Viimeiseksi päiväksi palasin vielä Havannaan ennen paluuta Suomeen. Lennon Suomesta Havannaan tein Pariisin kautta Air Francen lennoilla, jotka olin saanut suhteelliseen edulliseen hintaan (540€) ja lentokoneetkin olivat moderneja 777-300ER laajarunkokoneita.

Yleisvaikutelma Havanassa oli hieman kaksijakoinen - toisaalta hienoa vanhaa kaupunkia ja ränsistyneitä taloja -- ja erityisesti Vanhan Havannan ja Vedanon välissä olevan erittäin köyhää ja roskaista aluetta. Kuuba osoittautui suhteellisen kalliiksi maaksi ja turisteja yritetään joka paikassa sekä hyväntahtoisesti että vähemmän hyväntahoisesti rahastaa kaikesta mahdollisesta ja tietysti CUC valuutalla. Osaalta kuubalaiset ovat erittäin ystävällistä väkeä, mutta hieman jäi arveluttamaan että onko kaikki niin aitoa. En (tiettävästi) jäänyt isommin "huijatuksi" missään, kun vaan muisti aina tinkiä hintaa alaspäin.

Majoituksen osalta suosittelen ehdottomasti käyttämään Casa Particular majoituksia eli kotimajoitusta, jolloin pääset myös tutustumaan kuubalaiseen arkielämään ja mahdollisesti myös keskustelemaan kuubalaisten kanssa täysin avoimesti. Majoitukset ovat myös huomattavasti halvempia (noin 25-35 euroa yö sisältäen aamiaisen) verrattuna hotellimajoituksen hintoihin.

Ruuan hinta vaihteli tietysti paikan ja tason mukaan, mutta keskimäärin ruoka maksoi noin 10-15 euroa henkilö ja juomat - olut 1-2€ ja drinksut (mojitot, cuba libret yms) noin 3€. Drinksujen alkoholia annosteltiin "reilulla kädellä" - erityisesti mojitot maistuivat hyviltä.

Seuraavassa muutamia kuvia Kuubasta ja erityisesti Havannasta vanhoista 50 ja 60 luvun autoista. Eräänä päivä käytössä oli vuoden 58 pinkki Cadillac Eldorado alkuperäisellä yli viiden litran V8 koneella, jolla muutama tunti Havannaa kierrettiin.

Palaan muissa "lähetyksissä vielä" Trinidadiin ja Vinalesiin.


Cadillac Eldorado Convertible -58 ja Vallankumouksen aukio

Plaza Habana Vieja

Plaza San Fransiscon taloja

Havannan katedraalia








Ei kommentteja:

Lähetä kommentti