tiistai 31. tammikuuta 2017

Dead Sea

Jerusalemista lähdin käymään vielä Kuolleella merellä, jonne matka kestää Jerusalemin ruuhkista riippuen 30-45 minuuttia. Samalla tulee ajettua Palestiinalaisten "reservattialueelle" - ja näinkin järkyttävän muurin jonka Israelin valtio on rakentanut alueiden välille.

Jerusalemista matka on yhtä alamäkeä, koska Kuollutmeri sijaitsee 423 metriä merenpinnan alapuolella - ilmanpaineen vaihtelut tuntui myös korvissa. Toinen asia minkä havaitsi oli lämpötilan muutos - Jerusalemissa se oli 6 astetta, mutta Kuolleen meren alueella 17 astetta (näin tammikuussa).
Täälläkin törmäsin Israelin armeijan tarkistuspisteeseen - siitä pääsi nopeasti läpi kertomalla olevansa turistina matkalla.

Kuolleen meren maisemat olivat todella hienot, aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta ja viereinen Juudean aavikko loi mahtavat kulissit. Toisin kuin muualla Israelissa, täällä sai ajaa rauhassa - muutamia turistibusseja näkyi. Kävin myös kävelemässä meren rannalla - ja kyllä, suolaahan sieltä löytyi. Uimassa en käynyt - vesi oli aika viileää.







Kuolleelta mereltä jatkoin matkaa keski-Israeliin Aradin kautta - matkalle tänne noustiin taas lähes kilometrein verran (Arad on 500 mpy) ja matkalla näkyi autiomaassa kameleita ja paimenia. Lähellä Huran kaupunki pysähdyin lounastamaan samalla kun armeijan saattueet ajoivat kohti Hebronia ja taivalla hävittäjät ja helikopterit pauhasivat. Siinä lounasta syödessä alkoi katsomaan jo suojaa läheisestä ojasta...




Myöhemmin iltapäivästä palautin auton Tel Avivin kentälle ja jatkoin junalla vielä Tel Avivin kaupunkiin, jossa kävin jälleen Jaffan kaupungissa ja syömässä Jaffan satamassa olevassa hyvässä ravintolassa. Illalla palasin kentälle, ja checkin ja turvatarkistukset menivät nopeasti - muutama kysymys oli - ei sen kummempaa. Eipä kysytty edes missä olin käynyt.

Liikenteestä sen verran että se on aika kaameaa, ja auton tankkaus oli outoa. Automaatit puhuivat vaan hepreaa - henkilökunta onneksi auttoi.. piti syöttää auton rekisterinumero että sai bensaa. Onkohan tämäkin tehty terrorismiin liittyen.

 Israelista jäi hieman kaksijakoiset tunnelmat - ruoka (erityisesti arabien tekemä) oli hyvää, maisemat Kuolleella merellä upeat, historiallinen Jerusalem...mutta toisaalta vuosikymmeniä jatkunut tilanne Palestiinalaisten alueiden suhteen (suoraan sanottuna alistaminen) jatkuva terrorin pelko - ja tilanteen ratkaisemattomuus.


Jerusalem - kuuma pesäke

Jatkoin Israelin matkaa vuokra-autolla Tel Avivista Jerusalemiin 1-tietä pitkin. Hain auton lentoasemalta ja olipa sekalainen ajojärjestely kentällä. Navigaattori kannattaa olla. Matkaa Jerusalemiin oli vain 50km mutta se kesti lähes kaksi tuntia - aivan järkyttävät ruuhkat alkoivat noin 6km ennen kaupunkia. Liikenne on hieman kaoottista ainakin kaupungissa. Onneksi sain auton hyvin parkkiin Eldan hotellin parkkihalliin ja lähdin sieltä sitten tutustumaan vanhaan kaupunkiin.



Vanha kaupunki on täynnä historiaa ja eri uskontokuntien alueita - kristittyjen, armenialaisten, juutalaisten ja muslimien osat - niissä vallitsi kussakin oma tunnelma, joka tosin varjosi jokaisessa kulmassa pyörivät sotilaat ja poliisit. Ensimmäisenä kävin ns. Pyhän haudan kirkossa, joka on Via Dolorosa kadun päässä ja sen uskotaan olevan Jeesuksen ristiinnaulitsemisen, ja haudan paikka. Aikamoiset ruuhkat olivatkin kirkossa ja Jeesuksen hautaa kunnostettiin - vaikutti rakennustyömaalta koko paikka. Myös lukuisat äänekkäät (kiinalaiset) turistiryhmät vievät tunnelman.





Seuraavaksi suuntasin arabialueen läpi Itkumuurille, jonne piti kulkea turvatarkastuksen läpi. Siellä näki paljon polvien notkistelua ja huojumista eli juutalaisten tapaa rukoilla. Muurille pääsi kun laittoin päähän Kipa hatun. Eräs rabbi tuli juttelemaan ja kyselemään että mistä ollaan ja olenko juutalainen...

Lopuksi kiiruhdin vielä kaikista pyhimpään eli Temppelivuorelle. Sinne vasta olikin kova tarkistus. En ehtinyt paljoa kierrellä kun palestiinalaiset poliisit häätivät pois alueelta.. Kalliomoskeijan ehdin nähdä ulkoapäin ennen häätöä.






Uskonnolliselle henkilölle Jerusalem on varmaankin mielenkiintoinen paikka - itselleni se oli pikainen katsaus historiaan ja nykytilaan. Damaskoksen portilla oli kova vartiointi viimeaikaisten tapahtumien johdosta. Vaikka kaupunki on historiallisesti tärkeä, koin paikan hieman vaikeana ja ahdistavana. Hotellissakin henkilökunnalla on aseet vyöllään...






lauantai 28. tammikuuta 2017

Tel Aviv Jaffa

Israel - tuo tunteita herättävä maa ja sen kansat sekä lähialueiden konfliktit. Lähdin sitten minäkin tätä maata ja sen kansoja katsomaan. Tämä maa on 71. jossa olen käynyt. Vietän yhden päivän Jaffassa (kaksi yötä)  ja kaksi päivää Jerusalemissa. Lähdin tälle matkalle myös siksi että Finnair sattui myymään suoria lentoja Tel Aviviin suhteellisen edullisesti ja lentokin kesti vain neljä tuntia.



Ensimmäinen "Toiviomatkan" (ei tämä sellainen ole) toive oli päästä passin tarkistuksesta nopeasti ohi, olihan passissa sellaisia leimoja joita täällä vähän oudoksutaan.. mutta kuinka ollakaan suoraan läpi ilman mitään kysymyksiä ja lopuksi vielä "Welcome to Israel". Täällä eivät lyö leimaa passiin vaan saat erillisen lapun jossa on tiedot. Saa nähdä mikä on meno kun poistuu maasta.


Toinen toive oli päästä nopeasti lentokentältä Jaffaan - taksilla. Sekin toive toteutui vähän turhankin nopeasti kun auton nopeusmittari näytti välillä 150km/h. Lopuksi kuljettaja yritti vedättää hintaa ihan älyttömäksi sapattiin vedoten - en maksanut kuin puolet. Eipä jäänyt paljoa vänkäämään tai juoksemaan perään. Hän oli töykeä, niin sitä saa mitä tilaa..





Parin yön majoitus on Margosa Hotellissa - lähellä vanhaa Jaffan kaupunkia jossa asuu paljon myös arabeja ja sen jotenkin näki tänään lauantaina - Israelin pyhäpäivänä, kun vain arabien kaupat ja ravintolat olivat auki. Muuten paikka oli todella hiljainen. Itse vanhakaupunki on hieno ja sijaitsee hienolla paikalla josta on hyvät näkymät Tel Aviviin jonne pääsee rantabulevardia kävellen noin 45 minuutissa.





Kävelin ehkäpä noin 4-5km rantaa pitkin, kunnes se "loppui" ja suuntasin itse keskikaupungille - joka oli todella hiljainen. Talojen arkkitehtuuria yritin tutkia - 20-30 luvun funkkistaloja, mutta myös älyttömästi rakennustyötä ja isojen hotellien rakentamista. Suoraan sanottuna en viihtynyt tässä paikassa, ja lisäksi mereltä puhaltava tuuli ja sade saivat sen tuntumaan vielä ikävämmältä.





Itse pidin paljon enemmän eteläisestä Tel Avivista ja Jaffasta, sen mitä nyt yhden päivän aikana ehtii näkemään ja kokemaan. Kadulla pystyy kävelemään ihan turvallisesti (kun ketään ei näkynyt missään) eikä arabien osassa ollut mitään kuumottavaa menoa.

Eli vinkkinä : suosittelen majoitusta Jaffassa - täällähän ne kuuluisat appelsiinitkin joskus laivattiin maailmalle vietäväksi. 






lauantai 21. tammikuuta 2017

Vuoden 2017 ensimmäinen matka ja tulevaa

Praha

Matkailuvuosi 2017 käynnistyi mukavalla tavalla viikko sitten, kun tein ex-tempore matkan Euroopan 1. suosikkikohteeseen - Kultaiseen Prahaan, Tsekkeihin. Tämä oli neljäs matkani Prahaan ja viides Tsekkeihin. Viimeksi olin ollut Prahassa vuonna 2014, jotenka oli aika taas palata tähän historialliseen ja erittäin mukavaan kaupunkiin, johon Helsingistä lentää parissa tunnissa.

Prahan linna, Vituksen katedraali ja Mala Strana

Olin taas tälläkin kertaa varannut majoituksen Mala Stranasta ("Pieni puoli"), joka on suosikki-alueeni Prahassa yhdessä Novy Svetin ("Uusi maailma" - Prahan linnan takana) kanssa. Majoituin Hotel Kampassa, joka osoittautui erittäin hyväksi hotelliksi: erinomainen sijainti, hiljainen, historiallinen, hieno aamupalasali ja mikä parasta hinta - kolme yötä vain 150€.  Vinkkinä - Mala Stranassa myös ravintolat ovat huomattavasti halvempia ja hinta-laatusuhteeltaan parempia kuin Vltavan toisella puolella olevassa "Vanhassa kaupungissa".

Vituksen katedraali sisältä


Tällä kertaa toimin Prahassa myös matkaoppaana hyville ystäville, ja matkaohjelmassa oli ensimmäisenä päivänä Kaarlen siltaa, Vanhaa kaupunkia ja uudempaa kaupunkia - perusnähtävyyksiä. Vinkkinä voidaan todeta, että kannattaa poiketa siitä Karlova kadulta pois - ja "eksyä" pienille kujille. Kävin myös tälläkin kertaa Vyptona ravintolassa (joita on muuten nykyään kaksi Prahassa), jossa lapset ja hieman vanhemmat henkilöt viihtyvät erinomaisesti - ainakin isät ja pojat. Kyseessä on ravintola, jossa useita satoja metrejä pienoisrautatietä, ja junat tuovat juomat pöytään. Täällä tilattiin sitten juomia aina yksi kerrallaan, jotta saatiin juna tulemaan monta kertaa pöytään.

Vituksen katedraalia, Prahan linnaa - Katedraalin tornista nähtynä



Toisena päivänä suuntasin Petrinin kukkulalle ihailemaan näkymiä Prahaan ja erityisesti Prahan linnakaupunkiin. Strahovan luostarin ja Loretton kirkon kautta kannattaa kävellä Novy Svetin pienille kujille ennen Prahaan linnaa. Prahan linnan edessä oli pitkä jono, jota hieman aluksi ihmettelin -- kunnes tajusin - tilanne on muuttunut myös Prahassa viimeaikaisten terrori-iskujen myötä. Linnaan pääsee vain tiukan turvatarkistuksen kautta - kaikki laukut tutkitaan tarkasti. Noh -- ajattelin että meidän turvaksi kaikki tutkitaan, ja ehkäpä parempi niin.

Vituksen katedraalin eteläinen torni - 287 askelmaa ylös


Prahan linnassa kävin Vituksen katedraalissa ihailemassa goottilaista arkkitehtuuria ja lasimaalauksia.  Aiempina käynneillä olin aina ohittanut eteläisen kellotornin - mutta tälle kertaa ostin lipun ja lähdin kapuamaan tornin huipulle erittäin kapeaa kierreportaikkoa ja 287 askelmaa. Tätä ei suositella ahtaanpaikan kammoisille tai huonokuntoisille. Huipulta avautuikin sitten uljas näkymä yli Prahan ja sitä kautta pääsee myös tutkimaan Vituksen katedraalin rakenteita.


Prahan linna, Vituksen katedraali ja Vlatava joki Kaarlensillalta nähtynä

Kolmannen päivän vietin Prahassa kävelemällä (taas kerran) ympäriinsä ilman kiirettä.

Ravintolasuositukseni Prahaan:

  • Vyptona Railway Restaurant, Vaclavske nam. 56  : Junailua ja halpaa olutta. Toinen junaravintola sijaitsee Palladium ostokeskuksen yhteydessä. 
  • U Medvidku, Na Perstynu 7 : "Pikku karhujen luona", Budvar olutta ja erittäin hyvää ruokaa. Tämä on kantapaikkani....
  • Mlejnice, Kozna 14: Heti Raatihuoneen aukion takana - pienellä kujalla sijaitseva "maalaisravintola", jossa saa erinomaisia perunaruokia ja gulassia leipäkuoressa
  • U Cernoho Orla, Mostecka 11 : Mala Stranan puolella, ihan Kaarlensillan kupeessa. Voisi kuvitella että täysin "turistiravintola", mutta ei -- hieman kalliimpi, mutta ruoka erinomaista ja palvelu ystävällistä. Klassikko annos on 1kg possun potka... 
  • U Zlate Hrusky, Novy Svet 3: Pienellä kadulla sijaitseva romanttinen ravintola
  • Cafe Louvre, Narodni 22: Kaupungin paras kahvila ja leivokset. Erinomainen hinta-laatusuhde.
  • U Stare Study, Trziste 371 (Mala Strana) : "Vanha Kaivo" - moni turisti ei tätä tiedä, mutta tässä vinkki kaikille konjakkien ja armanjakkien ystäville. Viiden konjakin maistelu-menuu VAIN 550 CZ - vanhin konjakki oli 60 vuotta vanhaa!!! Ystävällinen ja asiantunteva palvelu. Tämä paikka on vanhassa kellarissa, jossa todellakin on myös vanha syvä kaivo.
Ai niin -- se hintataso: Olut 1.1-1.9 € tuoppi, gulassi:3-5€, se kilon potka -- 12€.... 

Tulevaa

Israel ja Muonio

Lopuksi vielä katsaus tuleviin matkoihin. Viikon päästä suuntaan Israeliin, jossa vietän päivän Tel Avivissa ja kaksi päivää Jerusalemissa. Olen vuokrannut auton, ja tarkoituksena on myös käydä - tilanteesta riippuen, myös Länsirannalla ja Kuolleen meren äärellä. Israelin matkan jälkeen lähden oikeastaan heti Lappiin, Muonioon päiväksi ajamaan tehokkailla Audi S4:lla Audin Ice Experience tapahtumaan. 

Kaakkois-Aasiaa ja Qataria

Näin alkuvuodesta useat lentoyhtiöt tarjoavat hyviä lentohintoja - ja niihän siinä sitten kävi että tuli ostettua Qatar Airwaysin tarjouksesta lennot marras-joulukuulle Bangkokiin hintaan 360€. Lento menee Dohan (Qatarin) kautta, jotenka paluussa käyn tässäkin maassa. Lisäksi kun vaihtoaika on 8-24 tuntia Qatar Airways tarjoaa majoituksen. Nykyään Helsinki-Doha reittiä lennetään pienellä Airbus A320 koneella, mutta syksystä 2017 eteenpäin Qatar Airways tuo reitille isomman Boeing 787-8 "Dreamliner" koneen. Doha-Bangkok väli lennetään tällä kertaa Airbusin A380-800 koneella, josta sain paikat varattua turistiluokan edestä. Olen aiemmin lentänyt Qatarilla (Hanoi - Bangkok) - uudet koneet ja hyvä palvelu. 

Tällä kahden viikon Kaakkois-Aasian matkalla en aio jäädä pidemmäksi aikaa Bangkokiin, vaan suuntaan "Fantti II" (Fantti-matka tein viime vuoden marras-joulukuussa Laosiin ja Vietnamiin) alustavan matkasuunnitelman mukaan aluksi Myanmariin (ex-Burma)  Mandalayihin ja Bagoniin viikoksi. Toisen viikon matkaohjelma on vielä auki, mutta kartalla ja suunnitelmissa on ollut Bhutan, Brunei tai sitten vaan rantalomaa letkeästi Thaimaan saarilla. 

Kesäloman suhteen suunnitelmia on myös pyöritelty kartalla jo pidempään. Tällä hetkellä näyttää vahvasti että kohteena ovat Keski-Aasian maat (Kazakstan, Kirgistan, Tadzikstan...) -- mutta nähtäväksi jää mitä lentotarjouksia tässä vielä tulee - vaikkapa Keski-Amerikkaan. Myös paluu Islantiin on mielessä... nähtäväksi jää.