torstai 27. huhtikuuta 2017

Amalfin rannikko

Pompeii jälkeen jatkoin matkaani kenties Italian kuuluisimpaan rannikkoalueelle - Amalfiin, joka alkaa Sorrentosta ja päätyy Salernoon - eli tie SS163. Ajoin reitin toiseen suuntaan eli siten että aurinko paistoi takaapäin. Majoitus oli Positanossa jota sanotaan koko alueen upeimmaksi alueeksi. Matkaa Salernosta oli vain 40km, mutta aikaa meni neljä tuntia - ruuhkaa, ruuhkaa ja ruuhkaa. Siis todella paljon. Sunnuntaipäivä oli saanut kaikki liikenteeseen eikä pysähdyspaikkoja ollut helppoa löytää , paitsi silloin kun jono pysähtyi...

Maisemat olivat upeita, mutta liikennettä ja ruuhkaa on aivan liikaa. Mikä mahtaa olla tilanne silloin kun on lomakausi...

Koska en voinut menomatkalla pysähtyä autolla Amalfin kaupungissa, matkustin sinne seuraavana päivä nopeasti meritse lautalla. Suosittelen tätä vaihtoehtoa niin pääset paljon nopeammin (20 min vs 1.5 tuntia). 

Seuraavat kolme kuvaa Positanosta - näkymä hotellista.

Positanon kaupunkia hotellin huoneen terassilta katsottuna
Positano - toiselta puolelta. Hotelli oli kuvassa näkyvän punaisen talon alapuolella


Positano - Hotellin terassia

Positano illalla


Positano mereltä nähtynä.

Positano mereltä päin katsottuna

Amalfin rannikkoa.

Amalfin rannikkoa - huomaa isompi luola, joka "päälle" on tehty taloja






Amalfin kaupunki on muuten huomattavasti tasaisempi kävellä kuin Positano. Selkeä keskusta.

Amalfin kaupunkia

Sitrushedelmiä torilla

Amalfi 







maanantai 24. huhtikuuta 2017

Pompeii ja Vesuvius

Lennähdin muutamaksi päiväksi Napolin lähistölle kevätmatkalle tutkimaan Pompeiita, Vesuvius tulivuorta ja Amalfin rannikkoa. Ensimmäisen päivän vietin tutustuen kuuluisiin vuonna 79 kaavan peittämään Pompeii kaupunkiin - olihan tätä käsitelty jo alakoulussa historian tunneilla. Alue olikin erittäin mielenkiintoinen ja yllättävän laaja - kiersin aluetta kolme tuntia. Vinkkinä se että kannattaa tulla heti aamusta koska muutoin alueella on ruuhkaa ja jonot lipunmyyntiin pitkät.

Pompeii kaduilla on aamusella vähän väkeä
Hyvin säilyneet maalit talon sisällä

Eräs kylpylä

Edesssä nykytaidetta, taustalla Vesuvius

Alttari

Raunioita

Seuraavaksi matka jatkui Vesuvius tulivuorelle. Autojen parkkipaikka sijaitsee muutama kilometri sisäänkäynnistä ja sieltä pääsee 1€ hintaan yhteistaksilla yhteensuuntaan. Lippu alueelle maksaa 10€, josta sitten ylämäkeen kävelyä on noin 25 minuuttia. Tulivuoren kraaterin reunalla saa kävellä puoliympyrän muotoisen matkan. Tulivuori on edelleen aktiivinen ja höyryä kohosi muutamasta kohdasta.

Vesuviuksen kraaterin reunalla

Savutusta kraaterista

Kraaterin reunoilla näkyy erilaisia kerrostumia

Kraaterin pohja

Napolin kaupunki Vesuviuksen rinteiltä katsottuna













lauantai 8. huhtikuuta 2017

Islanti - tulen ja jään maa

Islanti - tulen ja jään maa. Salaperäinen maa, jossa luonto on todella toisenlaista ja "outoa" - kuin toiselta planeetalta tai kuin Jules Vernen kirjoista. Kävin Islannissa ensimmäistä kertaa vasta muutamia vuosia sitten - kaksi viikkoa kesä-heinäkuun vaihteessa kiertäen Islannin ympäri vastapäivään tutustuen mahtaviin luonnon muokkaamiin nähtävyyksiin seuraten 1-tietä kiertäen ja välillä muuallakin. Lentomatkustukseen vinkki: Kannattaa ottaa menomatkalla koneen oikealta puolelta ikkunapaikka - näet aivan uskomattoman hienoja maisemia, mikäli ilma on selkeä.


Kraflan lähistöllä kuumaa höyryä purkautuu maasta

Islanti on kallis maa? Kyllä - osittain tämä pitää paikkaansa, erityisesti majoituksen ja auton vuokrauksen suhteen. Kahden viikon matkan aikana yövyin viisi yötä omassa teltassa, ja loput öistä majataloissa ja B&B majoituksissa. Islannissa on erittäin kattava leirintäalueverkosto - kustannukset kohtuulliset (noin 10€), ja voit myös yöpyä jokamiehen oikeuksien myötä lähes missä vaan.
Auto kahdeksi viikoksi maksoi paljon, mutta se on lähes välttämätön jos haluaa Reykjavkin ulkopuolella käydä eikä maksaa (kalliisti) valmiista kiertoajeluista.

Reykjadalur laaksossa lampaat kuuman lähteen äärellä


Vietin kolme ensimmäistä päivää Reykjavkista (Loki 101 Guesthouse), joka on erittäin viehättävä ja lämminhenkinen pikkukaupunki - kaikki on lähellä kävelymatkan päässä, vaikka paikalliset tuntuivat ajavan pienetkin matkat omalla autollaan. Kahdessa päivässä ehtii hyvin tutustumaan pääkaupungin nähtävyyksiin. Kolmantena päivänä tein perinteisen kierroksen pääkaupungin lähellä oleviin nähtävyyksiin - Thingvellerin kansallispuistoon, Geysirille sekä Gullfossin putoutukselle. Kaikkiin näihin, ja muihin luonnon nähtävyyksiin ei ole pääsymaksua.

Neljäntenä päivänä aloitin varsinaisen Islannin kierroksen - ensimmäisenä kohteena Reykjadalurin laaksoon, joka sijaitsee noin 40km päässä kaupungista. Kyseessä on erittäin upea laakso, johon pääsee hyvin merkittyä polkua pitkin (noin 3km suuntaansa). Höyryä, kuumia mutalähteitä, punaisia-keltaisia-vihreitä vuoria, vesiputouksia ja kruuna koko matkalle oli pieni puro, jossa pääsi kylpemään mukavassa 30-40 asteisessa vedessä. Tällöin, vuonna 2012, paikalla ei näkynyt ketään muita - koska paikka oli tällöin vielä harvojen tiedossa. Nykyisin laaksossa taitaa käydä jo isoja turistiryhmiä, ja paikalle on rakennettu pitkospuita puron ympärille. Täällä laaksossa kannattaa käydä - todella upea luonnon kylpylä upeiden maisemien keskellä.

Reykjadalurin laakso

Reykjadalurista jatkoin itään, jolloin seuraavan vuorossa olivat upeat vesiputoukset - Seljalandfoss ja Skogarfoss. Nämä on helppo bongata tieltä, ja suosittelen kävelemään ensimmäisen putouksen "taakse".  Seuraava yöpymispaikka oli Vikissä - Camping Vik i Myrdal - meren rannassa, jossa oli aivan musta - laavahiekasta koostuva hiekkaranta. Kannattaa käydä kylän länsipuolella kohoavalla vuorella, josta on hienot näkymät Islannin etelärannikolle.

Skogarfoss

Vik - laavahiekkaranta

Vikin kylä läheisen vuoren huipulta katsottuna
Viidentenä päivä matka jatkoi Höfn kylään, ja tällä lähes 300km matkalla ajoin laajan Eldraun-laavakentän keskellä, joka on maailman isoin laavamassa ja taustalla näkyy Vatnajökull-jäätikkö. Parin sadan kilometrin jälkeen vastaan tulee Jäätikkölaguuni, jossa maisemat muuttuvat taas sellaiseksi joita ei edes osaa sanoin kuvitella - jäävuoria kellumassa pitkin isoa "laguunia". Höfnissä majoitus oli Camping Höfn - ihan kylän lähellä sijaitseva hieno leirintäalue.


Jäätikkölaguunia


Kuudentena päivänä ajoin taas lähemmässä kolmesataa kilometriä Itävuonoille - Seyoisfjörrourin kylään, josta on lauttaliikennettä Norjaan ja Färsaarille. Täällä sää ei suosinut vaan vettä satoi kaatamalla - mutta kylästä löytyi muutamia mukavia kahviloita, joissa viettää sadepäivää. Olin yötä kylän lähellä olevalla leirintäalueella, jossa kukaan ei ollut keräämässä majoituksen maksua.

Seuraavana päivänä jatkoin kohti pohjoista, Myvatn järvelle, jossa vietin kaksi päivää. Tämä alue oli mielestäni yksi upeimmista paikoista Islannista, koska lähistöllä oli Kraflan tulivuorialue, Namaskardin upeat vuoret ja höyryvät maastot, Dimmuborgin laava-alue sekä tietysti itse Myvatnin järvi. Kannattaa myös käydä Myvatnin Natural Bathissa, joka on pienempi ja halvempi kuin Blue Lagoon. Mukavassa lähes 40 asteisessa vedessä oli mukava kellua upeiden vuorien keskellä.  Kahden yön majoitus oli Dimmuborgir Guesthousissa Myvatnin rannalla lähellä Dimmuborgin laavakenttiä.
Mahtava rikin katku lähti tästäkin lammikosta




Myvatnissa olisin mielellään ollut pidempään, mutta jatkoin matkaa pohjoiseen Husavikin kaupunkiin, jossa voi osallistua mm. valasretkille. Itse ajoin Husavikista edelleen pohjoiseen bongaamaan lunneja - "merten papukaijoja".  Husavikissa tunnelma oli erittäin rento, ja täällä söi parhaimmat Fish&Chips annokset - taatusti tuoretta kalaa. Husavikin leirintäalue sijaitsee keskustasta muutama sata metriä pohjoiseen.

Husavik


Husavikista matka jatkui ensin Godafossin ("Jumalten") vesiputouksille ja sieltä Islannin toiseksi suurimpaan kaupaunkiin Akureyriin. Täällä oli paljon taidegallerioita ja museoita. Majoitus Guesthouse AkurInn - B&B tyylinen majoitus.


Godafoss

Peilityyni

Akureyrista jatkoin kohti Hvammastangia, jossa käsin kannattaa käydä katsomassa "merihirviöitä" - Hvitsekuria. Outoa kivi/laavamuodostelamaa keskellä merta. Majoituin Hotel Laugarbakkissa, joka toimii kesäsin hotellina - majoitus oli aika karu, lähes sairaalamainen - mutta hotellin ravintolassa sai erittäin hyvä ja kohtuuhintaisen illallisen.

Hvitsekur



Akureyrista jatkoin kohti Hvammastangia, jossa käsin kannattaa käydä katsomassa "merihirviöitä" - Hvitsekuria. Outoa kivi/laavamuodostelamaa keskellä merta. Majoituin Hotel Laugarbakkissa, joka toimii kesäsin hotellina - majoitus oli aika karu, lähes sairaalamainen - mutta hotellin ravintolassa sai erittäin hyvä ja kohtuuhintaisen illallisen.

Rifin kylän lähellä, laavakenttien keskellä yötä


Laugarbakista suuntasin Snaefellsnesin niemimaalle - jotka sanotaan myös "mini-Islanniksi", koska täällä löytyy niin jäätiköitä, laavahiekkarantoja kuin upeita kalastajakyliä. Suosittelen käymään tai majoittumaan Stykkisholmurissa - itse jatkoin edelleen itään ja olin yhden yön laavakenttien keskellä Rifin kylän lähellä, josta jatkoin matkaa niemimaan etelärannikkoa pitkin kohti Reykholttia ja Borgarnessia, jossa vietin yhden päivän - paikasta löytyy Islannin asuttamiseen liittyvä museo.

Blue Lagoon

Hevosia laiduntamassa





Borgarnessista matka jatkui edelleen Keflavikiin, joka oli oikeastaan aika tylsä kaupunki. Naton joukot olivat lähteneet muutamia vuosia sitten ja kylän lähistöltä löytyi isoja tyhjiä majoitusalueita. Itse kylä oli täynnä ravintoloita ja baareja - amerikkalaisten sotilaiden tarpeisiin..

Vinkkini Islantiin:
  • Majoittuminen teltassa - olet todella upean luonnon keskellä
  • Vuokraa auto - voit suunnitella matkat oman aikataulusi mukaan. Muista että F-teille tarvitaan 4x4 auto. 
  • Myvatn ja Snaefellsnes - Islantia upeimmillaan
  • Luonnnon lämpimät kylpylät ja joet - löydä oma kylpyläsi keskeltä luontoa
  • Bongaa lunneja - niiden touhuja on hauska seurailla

Lähden heinäkuun loppupuolella käymään Islannissa - tällä kertaa kohteena on Islannin keskiosat (Kjölurin ylänköalue) ja Länsivuonot, jotka viime kerralla jäivät käymättä. Tällä matkalla vuokraan nelivetoisen maasturin, jossa pääsen ajamaan Langsjökull ja Hofsjökull jäätikköjen välitse ja edelleen pienempiä tietä tutkimaan Länsivuonojen aluetta. 



Kesän 2017 reittisuunitelmaa: