lauantai 22. heinäkuuta 2017

Keski-Aasian kolme maata

Kolmen viikon aikana tutustuin pintapuolisesti kolmeen Keski-Aasian maahan: Tadjikistaniin, Kirgistaniin ja Kazakstaniin, joista viimeisimpään vain Almatyn kaupungin osalta. Maiden väliset erot ovat huomattavat sekä maismien että ihmisten osalta.





Onneksi aloitimme matkan Keski-Aasian "köyhemmistä" valtiosta, Tadjikistanista. Maa osoittautui erittäin vuoristoiseksi ja tiestöltään haastavammaksi - kuoppaa ja mutkaa riitti eritysesti eteläisen osan eli Afganistanin rajan kohdalla, jossa keskituntinopeus oli luokkaa 20-30 km/h ja matkan teko välillä erittäin pölyistä. Vaikka infra olikin heikkoa, niin ihmiset sen sijaan olivat erittäin ystävällisiä, kontaktia ottavia (eritysesti lapset!) ja hymyileviä - ehkäpä turistien vähyys osaltaan tähän vaikutti mutta kaikkialla oltiin erittäin kiinnostuneita mistä kaukaa oltiin tultu ja miksi. Eritysesti mieleen jäi pienessä Yamg kylässä järjestetty musiikkiesitys, jossa nuoret esiintyivät meille ja lopulta pyysivät kaikkia yhdessä heidän kanssaan tanssimaan. Tämä siis erittäin pienessä kylässä Tadjikistanin eteläosassa. Bulunkul järven (3800 mpy) elinolot taas pistivät miettimään miten ihmiset pystyvät elämään näinkin kuivassa ja vuoristoisessa maastossa.


Kirgistaniiin saavuttaessa hämmästyi oli taas suuri - maa on erittäin vehreä verrattuna eteläiseen Tadjikistaniin ja tiet erinomaisia. Luonto oli myös upeaa, eritysesti Karakolin ja Song Kul järven luona. Ihmiset olivat puolestaan enemmän perus jurottajia eikä hymyä saati kontaktia saanut luotua läheskään samalla tavalla kuin Tadjikistanissa. Teiden hyvän kunnon vuoksi voin suositella maata omatoimiseen matkailuun vaikka vuokra-autolla. Vuoristovaelluksiin löytyy paljon vaihtoehtoisia reittejä. Bishkekin kaupunki on isompi ja selkeämpi verattuna Dusahbehen.



Kazakstanin osalta ehdin vain Almatyyn, mutta jo matka kaupunkiin lentokentältä osoitti että kyseessä on Keski-Aasian vaurain maa. Erittäin hyväkuntoiset tiet, luksus autot, ravintolat ja ihmiset puhuvat hyvää englantia (ravintoloissa). Kaikki mahdollinen tarjonta on yltäkylläisyyttä - ja ihmiset jopa hymyilevät taasen enemmän kuin Kirgistanissa.



Hintataso maiden välillä vaihtelee huimasti - Tadjikistan on halvin (esim. olut 0.4€) ja Kazakstan on kallein (esim. olut 1.5€).



Valitettavasti täällä kertaa en päässyt käymään Afganistanissa, mutta sain sentään ostettua Afgaanihuivin eräältä Afgaanimyyjältä Wakhankin laaksossa. 




Seuraava matka suuntautuukin ihan toisenlaiseen ympäristöön usemman tuhannen kilometrin päähän Keski-Aasiasta. 



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti