lauantai 16. syyskuuta 2017

Bucket List ja tulevaa vuodelle 2017

Bucket List on luettelo, jossa kuvataan matkakohteita (matkaunelmia) tai tapahtumia, joissa haluaisi käydä kunnes "potkaisee ämpäriä" tai mitä nyt elämänsä aikana haluaisi nähdä ja kokea. Tältä listalta sitten poimitaan kohteita kun suunnitellaan seuraavia matkoja. Ajattelin itsekin hieman avata omaa listaani kohteista tai tapahtumista, joissa olisi kiva käydä - ja jopa sellaisia, joissa on jo käynyt useamman kerran.


Pamir Highway, Tadjikistan

Bucket list

Seuraavassa listassa ei ole mitään erityistä järjestystä kohteille, jossa haluaisin käydä:
Päivitys tehty 25.8.2019 - käydyt paikat ja tulevat matkat

  • Suomi
    • Utsjoki ja Nuorgam - en ole ehtinyt vielä näin pohjoiseen. Inarissa ja Ivalossa olen käynyt, kuten myös Enontekiöllä. 
    • Veneily Inarilla 
  • USA
    • Road 66 ajaminen Chicagosta Los Angelesiin Ford Mustang Shelbyllä. 
    • Rocky Mountains (Kalliovuoret) - Yellowstone kansallispuisto
  • Keski-Amerikka tai Väli-Amerikka
    • Mayojen ja Asteekien kaupungit
    • Costa Rican viidakko 
  • Peru
    • Machu Picchu ja Andit
  • Chile
    • Patagonia - Torres del paine kansallispuisto 
    • Ataacaman autiomaa
    • Vierailu viinitiloilla ja autoilu Chilen rannikolla
    • Pääsiäissaari Tyynellä valtamerellä 
  • Bolivia
    • Suola-aavikot ja korkean paikan päänsärkyä. 
  • Kaikki seitsemän stania - eli stan-päätteiset valtiot 
    • Viisi käytynä (Kazakstan, Uzbekistan, Turkmenistan, Kirgistan, Tadjikistan): Vielä käymättä Pakistan ja Afganistan - Afganistanin tilanne hieman heikko
    • Karakorum Highway - Pakistanissa. Pamir Highway oli upea kokemus kesällä 2017, jotenka seuraava "Highway" kiinnostaa. 
  • Uzbekistan - kesäkuu 2018
    • Silkkitien kaupungit - Samarkand, Bukhara - upeaa arkkitehtuuria 
  • Turkmenistan - kesäkuu 2018
    • Helvetin portti Karakumin aavikolla ja yöpyminen siellä - iso kaasulähde, jonka on palanut 70-luvulta asti.
    • Ashagabat utopistinen kaupunki
  • Mongolia - kesäkuu 2019
    • Trans-Siberian railway 
    • Ulan Batorin käsittämätön liikenne
  • Bhutan - joulukuu 2018
    • Maa joka haluaa säilyttää alkuperäisen kulttuurin - kallis maa vierailla, koska joudut ostamaan paketin valmiiksi. 
    • Tiikerin pesä 
    • Erikoiset hyvän onnen symbolit talojen seinissä.. 
  • Myanmar - marraskuu 2017
    • Baganin temppelit
  • Nepal - joulukuu 2018
    • Himalajan vuoristot - Vuoristot ovat maailman upeampia kohteita
  • Tiibet
    • Lhasa - taas vuoristo-oireita (päänsärkyä) mutta myös upeita temppeleitä 
  • Kiina
    • Kiinan muuri
    • Shanghain valot
  • Japani
    • Okunoshiman saari - "Jänissaari" 
    • Kioton temppelit 
  • Iran
    • Persialainen kulttuuri ja vieraanvaraisuus 
  • Pohjois-Korea
    • Maailman turvallisin maa turistille - täällä sinua seuraa aina valtion virallinen opas eikä sinun tarvitse suunnitella matkaohjelmaa itse - se tarjotaan sinulle.
  • Etelä-Afrikka - huhtikuu 2018
    • Cape Town 
    • Safarit
  • Namibia
    • Namibin aavikko ja rannikon "saksalaiset" kaupungit
  • Madagaskar 
    • Iso saari 
  • Italia
    • Garda-järvi
    • Vuokrata Ferrari tai muu italialainen urheiluauto ja ajaa Pohjois-Italian vuoristoteillä 
  • Englanti
    • Wales - kylä, jolla on maailman pisin paikannimi: Llanfairpwllgwyngyllgogerychwyrndrobwllllantysiliogogogoch , joka on suomeksi: "Pyhän Marian kirkko valkoisen pähkinäpuun lähteellä villin pyörteen lähellä pyhän Tysilion kirkolla punaisella luolalla"
    • Aston Martin DBS:lla ajo Englannin maaseudulla
  • Lentokoneet -- tämäkin on bucket listalla..
    • First class lento Singapore Airlinesille ja jonkun "hiekkayhtiön" A380 koneella
    • Yliäänilento - Concordea ei enää valitettavasti ole käytössä.
  • Euroopan kaikki TCC kohteet - vielä muutamia puuttuu, listalla:
    • Sardinia
    • Korsika
    • Wales - ks. yllä
  • Kreikka
    • Santorinin valkoiset talot ja auringon laskut

Cesky Krumlov, Tshekki

Suosikit

Paikat, joissa olen jo käynyt mutta haluan käydä jatkossakin:
  • Suomi
    • Lappi - "Lapin luonto luo outoa taikaa" - näin se vaan on, paitsi kun on räkkä-aika. 
    • Kuonjarjohkan laakso - tässä laaksossa on jotain outoa ja ihmeellistä. Itselleni täysin maaginen paikka. Suositun Halti-reitin varrella  
  • Tshekki
    • Praha: Viidesti käynyt - ja tällä hetkellä kaksi matkaa Euroopan Kultaiseen kaupunkiin on varattuna. Täällä voisi joskus asua hieman pidempään - ehdoton Suosikkini! 
  • Georgia
    • Parasta ruokaa ja viiniä, Tbilisi, Kakhetin viinialueet 
  • Hong Kong
    • Vuonna 2023 kun on kiinalainen uusi vuosi (22.1.2023) - olen ollut täällä juhlimassa Hevosen vuoden alkua vuonna 2014. 
  • Japani:
    • Tokio - uskomaton megakaupunki, "Big in Japan" ilmiö.. 
  • Thaimaa
    • Bangkok - maailman kuumin pääkaupunki. Tässä kaupungissa on jotain maagista
    • Helppo maa - upeita rantakohteita 
  • Kuuba
    • Havanan syke - ja mojitot
  • Laos
    • Mekong joen kauneus ja mukavat ihmiset 
  • Saksa
    • Saksan maaseudun keskiaikaiset kaupungit ja linnat -- 
    • Rothenburg ab Tauber - keskiaikainen kaupunki
  • Keski-Euroopan Alpit 
    • Vuoristotiet ja urheiluauto .. 
  • Romania
    • Sighiasoara ja muut Transylvian kaupungit ja pienet kylät - kuin menisit 200 vuotta ajassa taaksepäin. 
  • Irlanti
    • Vihreän sävyt - poltetun turpeen tuoksu - oikein laskettu Guinness. 
  • USA
    • New York - kuin elokuvien lavasteissa kävelisi 
  • Uusi-Seelanti
    • Yksinkertaisesti UPEA maa!
Uusi-Seelanti, Eteläinen Saari - Fox Glacier (Jetty viewpoint Haast Highway varrella)

Tulevista matkoista vuodelle 2017

Kirjoitin tämän vuoden suunnitelmista helmikuussa Kolme matkasuunnitelmaa kirjoituksessa. Näistä Pamir highway oli kesän kohokohta, kun matkustin Tadzikistanin, Kirgistanistan ja Kazakstanin aluella kolmen viikon ajan. Tälle vuodelle on tiedossa seuraavia matkoja:
  • Praha - paluu suosikkikaupunkiin syys-lokakuun vaiheessa. Tällä kertaa toimin matkaoppaana hieman isommalle joukolle. Tiedossa ainakin olutta, tuhtia ruokaa ja Prahan mystiikkaa.
  • Marraskuun lopussa lähden pois taas kerran Suomen synkkää ilmastoa Kaakkois-Aasiaan. Kohteena tällä kertaa Myanmar (Mandalay ja Bagan), jossa tutustun vanhoihin temppeleihin. Myanmarista jatkan Thaimaahan Ko Lantalle ja Krabille "rantalomalle". Paluumatkalla käyn vielä Qatarissa.
Ensi vuodelle on jo yksi matka varattuna - yllätys, yllätys - Prahaan tammikuussa 2018, jonne sain hankittua lentoliput todella edullisesti 69 euroa menopaluu. Muita matkoja ei ole vielä varattu, mutta suunnitelmia on - edellä mainitun Bucket Listan myötä. 







  

2 kommenttia:

  1. Tosiaan, melkein kuin olisi omaa listaa lukenut! Kalliovuorilla ja Yellowstonessa käytiin tänä kesänä. Etenkin Kalliovuoret olivat UPEAT! Walesissa puolestaan kävin tänä syksynä. Hitsit, kun en ollut huomannut tuota superpitkän nimen omaava kylää. Kävin nimittäin siinä ihan vieressä, kun pyörin muutaman päivän Snowdonian kansallispuistossa.

    VastaaPoista
  2. Tässä oli monta omallakin haavelistalla olevaa paikkaa ja myös monta, joissa olen jo käynyt (useisiin voisin mieluusti myös palata). Omalla haavelistallani on mm. tuo Route 66, tosin autolla ei ole väliä. :)

    VastaaPoista