Keväällä 2014 teimme Moldovan matkan aikana vierailun erääseen oudoimpaan paikkaan, missä olenmme vieraillut - Transnistriaan, joka sijaitsee Moldavan ja Ukrainan välissä Dnestr-joen itäpuolella. Maa on julistanut itsensä itsenäiseksi, jotka kukaan muu maa - ei edes Venäjä, johon Transnistria haluaisi kuulua, ole tunnustanut. Wikistä löytyy tarvittavat historian kertaukset, jotenka en lähde niitä tässä toistelemaan -
Transnistria.Virallisesti Transnistrian alue siis kuuluu Moldovalle, mutta teknisesti ei enää.
Matka Moldovan pääkaupungista Chisinausta kesti noin tunnin tai puolitoista, josta suurin osa kului Moldovan ja Transnistrian välisessä rajavyöhykkeellä. Moldovan puolella riitti että näytti passia autosta, mutta Transnistrian tarkastuspisteessä meninki alkoi muistuttaa vanhaa kunnon CCCP meininkiä. Tilannetta ei yhtään helpottanut se, että kyseessä on pääsiäissunnuntai - ja ainakin osa rajavartioista näytti olevan aikamoisessa krapulassa. Ensin täytettiin venäjänkieliset maahantulolipareet, kahteen kertaa tietysti. Täyttelin ne jotenkin päätellen että mitäköhän mihinkin kenttää tulisi laittaa, ja allekirjoitin epähuomiossa molempien lipareet. Rajavirkailija ei tätä joko huomannut tai viitsinyt onneksi siitä huomauttaa, vaan paukutti lipareisiin leimoja ja pälätti jotain josta ei tajunnut mitään. Vastineeksi saimme vielä lapun, jossa on tarkka ajankohta koska meidän tuli palata takaisin Moldovan puolelle. Tämän jälkeen oli vielä tullin tarkistuspiste, jossa auto tarkastettiin ylimalkaisesti. Näin olimme saaneet luvan ajaa Transnistriaan.
Pysähdyimme seuraavaksi vuoden 1992 sodan muistomerkillä, missä Suomenkin Puolustusvoimilla oleva Bemari 2 (BMP-2) rynnäkköpanssarivaunu tönötti kaasuliekien hulmutessa vieressä. Ja näitä sotamuistomerkkejä sitten riittikin - varsinkin maan pääkaupungin, Tiraspolin, paraatipaikoilla. Kun ylitimme Dnestr-joen näimme samalla paljon venäläisiä "rauhanturvajoukkoja" aseet tanassa suunnattuina kohti joen ylittävää siltaa. Näistä rauhanturvaajista voi olla montaa eri mieltä - oikeastaan ne ovat maan asevoimat, joita ei nyt virallisesti kukaan ole tunnustanut - paitsi Transnistria. Muutamia viikkoja aiemmin rauhanturvaajat olivat apuneet koululaisen, joka oli lähtenyt juoksemaan sillan tarkastuspisteeltä. Tämä tapaus ei ollut tullut mihinkään median tietoisuuteen.
Tiraspolissa kävimme myös jatkossa sotien muistomerkkejä - oli toista maailmansotaa, Afganistania sekä tietysti vuoden 1992 sotaa. Kaupungin keskustan kadut olivat leveät, mutta autiot. Setä Lenin tervehti meitä parlamenttitalon edessä - aivan samanlaiseen konstruktioon törmättiin tänä vuonna Minskin matkalla. Taitaa olla koko entinen CCCP näitä samoja rakennelmia täynnä.
Seuraavaksi ajatellimme poiketa kahvilassa jotain syömässä - pääkaudun varrelta löytyikin yksi, josta sai myös paikallista konjankkia, Kvintin tuottamia tuotteita - se taitaakin olla ainoa tuote mitä tästä maasta tuodaan (virallisesti) ulos. Muutenhan Transnistria saa tulot lähinnä salakuljetuksesta sekä Venäjältä. Mutta palataan vielä kahvilaan -- tilaus onnistui jotenkin, mutta tyssäsi sitten siihen että meillä ei ollutkaan Transnistrian omaa valuuttaa, ruplia, mukana. Koetimme tarjota Moldovan rahaa sekä euroja -- njet, njet! Eipä muuta kuin vaihtamaan valuuttaa, ja siihen meni taas oma aika kun kyseessä oli sunnuntai - ja lähes kaikki paikat kiinni. Valuuttaa onneksi saatiin, kuten myös hyvät konjakit.
Iltapäivän kiertelimme vielä ympäri Tiraspolia ihmetellen neukkutyylisiä taloja ja patsaita. Paluumatkalla Moldovaan rajalla meni suhteellisen nopeasti, ainoastaan Moldovan tulli syynäsi auton todella tarkasti - salakuljetuksia etsien. Kun pääsimme jälleen takaisin Chisinauhun, se tuntui erittäin modernilta ja ystävälliseltä paikalta - verrattuna Tiraspoliin.
Näin jälkeenpäin ajateltuna koko Tranistrian olemassa olo alkaa vaikuttamaan hieman utopistiselta, varsinkin kun ottaa huomioon se, että Ukrainaan he eivät enää voi viedä tuotteita saati kuljettaa niitä Ukrainan läpi Venäjälle. Myöskään Moldovan suuntaan ei ole enää mitään kauppaa. Muutamia viikkoja sitten YLE:lta tuli erittäin hyvä dokumentti Transnistrian nykyahdingosta. Nähtäväksi jää mitä tapahtuu tulevaisuudessa: aukeaako uusi rintama Transnistriasta Odessan kautta Krimille vai mitä..
Viisi-kuusi tuntia Tiraspolissa riitti; aika jännä paikka - kaikki puhuivat venäjää (ei englantia missään), oma valuutta, omat turvallisuusjoukot, oma hallinto, ja tämä maa haluaisi olla osa Neuvostoliittoa (Venäjää). Rajayitykset menivät ihan lahjuksien maksuja - tai ainakaan niitä meiltä ei missään vaiheessa yritetty vaatia (tai sitten kielimuuri tuli esteeksi). Maahan omatoimisesti ihan näppärästi, joko bussilla tai autolla - meillä oli auto käytössä.
 |
| Bemari 2 ja Transnistrian lippu |
 |
| Bemari 2 |
 |
| Vuoden 1990-1992 sotien muistomerkkejä |
 |
| Sodan muistomerkkejä |
 |
| T-34 |
 |
| Tiraspolin puistoja - lapset leikkimässä polkuautoilla |
 |
| Neukkua |
 |
| Tiraspolin kaupungintalo |
