sunnuntai 31. tammikuuta 2016

Berlin

Saavuin Berliiniin toissa päivänä eli olen nähdyt nyt tätä Saksan pääkaupunkia pari vuorokautta. Olen vieraillut Saksassa aiemmin yli kymmenen kertaa ja tällä kertaa päätin käydä tässä isossa kaupungissa jota monet ovat kehuneet.

Laskeutuminen Tegelin lentoasemalle onnistui vasta toisella yrittämällä. Ensimmäinen päätyi Airbus A320 ylösvetoon kun tuuli otti koneesta kiinni sen verran pahasti että siipi oli osua kiitorataan. Toisella kerralla päästiin sitten turvallisesti vaappuen maahan. Tegelin kentältä siirryttiin TXL bussissa suoraan Alexanderplatzille, jonka läheisyydessä hotelli sijaitsee - Hotel Indigo Berlin Alexanderplatz. 




Seuraavassa muutama kuva Alexanderplatzin läheltä - hienoja vuokrakasarmeja..





Ensimmäisenä päivänä tutustuin lähiympäristöön (DDR aikaiset korttelit ja talot ovat ihan samanlaisia vuokrakasarmeja kuin mitä Suomi on täynnä!!! - kotoisa olo) ja erityisesti DDR ajan kortteleihin sekö todella mielenkiintoiseen DDR museoon, joka sijaitsee Spree joen varrella vastapäätä Berlinin Domia. Tätä museota voin suositella niille jotka ovat kiinnostuneet ostalgiasta eli DDR historiasta. Täällä pääsi tutustumaan niin Trabantiin kuin DDR aikaiseen kotiin - eipä muuten paljoa poikennut Kekkoslovakian eli Suomen sisutustrendeistä... 

Seuraavassa kuvia DDR museosta.






Toisena päivänä tutustuin keskustan nähtävyyksiin, Branderburgin porttiin, Valtiopäivätaloon, Juutalaisten muistomerkkiin.










Myöhemmin kävin myös Saksan korkeimmassa tornissa eli Fernsehturmiin joka yli 300 metriä korkea torni joka rakennettiin 1960 luvun lopussa DDR toimesta. 



Lopuksi vielä pari kuvaa legendaarisesta Trabanista, joita on maalattu hauskan värisiksi.



Ainakaan toistaiseksi tämä kaupunki ei ole tuonut mitään yllätyksiä ja wow fiiliksiä. DDR:n puoli muistuttaa hyvin paljon Suomea ja Berlin Mitte on erittäin kolkon oloinen eikä minua paljon lämmittänyt turkkilaisten kaupunginosa tai ns vaihtoehtokulttuurin vaikutukset. DDR ja currywurst museota voin suositella.





keskiviikko 6. tammikuuta 2016

Portugali: Obidos ja Lissabon

Evorasta matka jatkui kohti Obidoksen kaupunkia, joka on kuuluisa linnastaan, valkoisista taloista sekä Ginja-likööristä (kirsikkalikööri) jota tarjoiltiin kaikissa paikoissa. Myös turisteja oli päiväreissulla tässä pienessä kaupungissa kadut täynnä vaikka vettä satoi ja muutenkin oli tuulinen päivä.



Seuraavassa kuvia Obidoksesta




Obidoksesta jatka jatkui meren rannalle, Penichiin, jossa ihailimme Atlannin aaltoja - hyvä surffikeli.

Matkalla takasin Lissaboniin tuuli vaan yltyi ja Smart alkoi parissa kohtaa tekemään sivuttaisliikettä jolloin mentiin etupyörät vinkuen. En suosittele Smartia kova tuulisiin olosuhteisiin. Auto saatiin ehjänä perille, vaikka välillä meno oli aikamoista.

Tiistaina suuntasimme läheiselle Castello do San Jorgen linnoitukseen, joka oli aivan älyttömän kallisti hinnoiteltu paikka -8.5€/hlö. Näkymät olivat hienot, mutta ei kannata maksaa tästä näin kovaa hintaa.




Linnoitukseen pääsee raitiovaunulla, mutta aivan hyvin myös kävellen - samalla näkee paremmin maisemia. Kannattaa kiertää linnoituksen alla olevaa Aftaman kaupunginosaa samalla kertaa.

Päivän viimeisenä kohteena oli Belemen torni, joka sijaitsee keskustasta muutaman kilometrin länteen Tejo joen varrella - raitiovaunulla 15 pääsee perille, jos ei jaksa kävellä.



Keskiviikkona käytiin sitten tutustumassa meriakvaarioon, joka sijaitsee myös Tejo joen varrella, mutta lähellä lentokenttää. Metrolla pääsee suoraan perille. Paikka on aika kallis (14€/hlö), mutta saatiin kulumaan aikaa kolmatta tuntia ihmetellen erilaisia kaloja, koralleja, merivuokkoja yms. Seuraavassa hieman kuvia.. Tuo ensimmäinen kala oli kyllä oudon näköinen...














Kaikenkaikkiaan Lissabon on mukava kohde muutamaksi päiväksi. Suosittelen myös käymistä Sintrassa ja mikäli mahdollista myös Evorassa.



















sunnuntai 3. tammikuuta 2016

Portugali: Evora

Portugalin matka jatkui kohti Alentejon maakuntaa ja Evoran keskiaikaista kaupunkia pienellä Smart vuokra-autolla. Matkalla ajoimme Ponte de Vasco siltaa pitkin (19km - yksi maailman pisimpiä siltoja) Tejo joen toiselle puolelle ja edelleen pieniä maaseutukyliä ja korkkitammimetsiä nähden. Sää ei suosinut tätä päivää - sateista ja sumuista lämpötilan ollessa noin 15 astetta.

Evorassa kävimme ensin tutustumassa Capela dos Ossos "luukappeliin", johon on kerätty yli 5000 munkin luut yhteen pienehköön kappeliin. Ovensuussa on pahaenteinen teksti "Me täällä olevat luut odotamme sinun luitasi". Aika karmaiseva paikka!!

Iltapäivän vesisateessa kiersimme Unescon maanperintökohdetta tutustuen roomalaisten ajan temppeliin ja pienillä kujilla kävellen. Hienoja keskiaikaisia rakennuksia ja mukulakivikujaa riitti. Aika rauhallinen paikka verrattuna Sintraan tai Lissaboniin - onhan nyt tammikuu eikä mikään turistisesonki. Majoitumme pienessä Albergaria Do Calvario hotellissa vanhan kaupungin sisäpuolella, jossa on aivan erinomainen palvelu - suosittelen tätä paikkaa.

Seuraavassa kuvia luukirkosta..








Kuvia sateisesta Evorasta






Tässä meidän pieni punainen Smart korkkitammimetsän edessä