lauantai 20. helmikuuta 2016

Azerbaijan : Matkasuunnitelma ja viisumi

Seuraa blogiani Bloglovinin avulla
Maaliskuussa lähden käymään uudessa maassa, joka vielä lasketaan kuuluvaksi Eurooppaan, Azerbaijaniin. Kyseessä on eurooppalaista maista minulle 49. maa,  ja kaikki maat joissa olen vieraillut järjestyksessään 64. maa. Eurooppalaisia maista on enää tämän matkan jälkeen käymättä kaksi maata - Armenia ja Kazakstan, joista jälkimmäinen on oikeastaan jo Aasian maiksi luettava. Näissä kahdessa maassa on tarkoitus käydä vielä tämän vuoden puolella, jolloin olisin vieraillut kaikissa Euroopan maissa.

Azerbaijanin lippu

Azerbaijan sijaitsee Kaspianmeren rannalla Kaukasus vuoriston eteläpuolella ja se on kuuluisa vanhasta kulttuuristaan sekä nykyään lähinnä öljystä. Naapureina ovat Georgia, Venäjä, Armenia sekä Iran. Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen maa sai itsenäisyyden, mutta valitettavasti tilanne naapurimaan Armenian kanssa on edelleen selvittämättä ja maat ovatkin sotatilassa - maiden välinen raja on suljettu, ja vuoristo-Karabahin alueesta on kiistoja. Azerbaijan on islamilainen valtio, mutta hyvin maallinen - kuten Turkki. Maan pääkaupunki on Baku, jonne lennän Istanbulin kautta Turkish Airlinesilla.

Matkasuunnitelma

Matkasuunnitelma on seuraava: Ensimmäinen päivä menee oikeastaan matkustamiseen kohteeseen. Lähden iltapäivän lennolla Helsingistä Istanbuliin, ja siellä on aikaa vaihtaa vajaa tunti Bakuun lähtevään koneeseen. Perillä Bakussa pitäisi olla ilta yhdentoista jälkeen. Pienenä riskinä on se, että tulee myöhästyminen jatkolennolta, jolloin pääsisin perille vasta aamuyöstä. Lennot ovat samalla lipulla eli siinä mielessä jatkolento on taattu. Majoitus Bakussa on sen vanhassa kaupungissa, pienessä hotellissa - Old Gates Hotel.

Toisena päivänä suunnitelmissa on tutustua Bakun kaupunkiin omatoimisesti - erityisesti vanhaan kaupunkiin sekä kuuluisiin "liekki-torneihin". Mahdollisesti säiden salliessa pienehkö "risteily" Kaspianmerellä olisi kiva.

Kolmantena ja neljäntenä päivänä olen varannut auton ja oppaan Gobustan Private Tours yhtiöstä. Hinta-laatusuhde sekä suosituksen olivat peruste tämän firman valintaan. Toisena vaihtoehtona olisi ollut vuokrata oma auto tai mennä julkisilla ympäri Bakun lähiseutuja, mutta päädyin hieman helpompaan vaihtoehtoon. Samalla saa hyvän tilaisuuden keskustella paikallisen (oppaan) kanssa sekä matkakohteista että yleensä elämästä yms Azerbaijanista. Viime kesän Georgian matkalla käytin myös paikallista opasta - tämä antaa paljon enemmän ja aikaa jää muullekin kuin opaskirjoista tiedon etsimiseen sekä liikkumisen "säätämiseen" puhumattakaan mahdollista kielimuureista.

Matkat suuntautuvat sekä Absheronin niemimaalle (öljynporausta, palavaa kaasua ja temppeleitä) että Gobustaniin, jossa on ikivanhoja kalliopiirroksia sekä ns. mutatulivuoria. Näillä mutatulivuorilla pitäisi tehdä hieman pidempi kierros ja ihmetellä miten maaperästä tulee (kylmää) mutaa ja saa ne näyttämään pieniltä kuplivilta tulivuorilta.

Viidentenä päivänä piti palata takaisin iltapäivä- ja iltalennolla takaisin Suomeen Istanbulin kautta. Turkish Airlines tosin myöhemmin perui iltalennon Helsinkiin, jotenka "joudun viettämään" yhden iltapäivän ja yön Istanbulissa Turkish Airlinesin tarjoamassa hotellissa. Olen aiemmin käynyt neljän päivän matkalla Istanbulissa - mukava paikka, vaikkakin viimeaikaiset tapahtumat Istanbulin turistialueella ovatkin taustalla ja mielessä.  Kuudentena päivänä lennän Istabulista Helsinkiin.

Viisumi

Azerbaijaniin vaaditaan viisumi. On kaksi vaihtoehtoa - tilata perinteinen viisumi Tukholmasta tai suomalaisten matkatoimistojen kautta, - tai eVISA Azerbaijanilaisen matkatoimiston kautta. Ensimmäinen vaihtoehto on huomattavan kallis (150-200 euroa) ja joudut viemään/lähettämään passin matkatoimistoon tai suurlähetystöön. Toinen vaihtoehto, jota itse käytin ja jota suosittelen, on eVISA. Tämän saat tietyiltä rekisteröidyiltä Azerbaijanilaisilta matkatoimistoilta. Itse käytin edellä mainittua Gobustan Private Tourin tarjoamaan palvelua, ja heidän kauttaan asiointi oli erittäin nopeaa ja asiallista.

Käytännössä sinun tulee lähettää vaaditut dokumentit matkatoimistolle, ja noin parin kolmen viikon päästä saat viisumin sähköpostiisi takaisin. eVISAn hinta on huomattavasti halvempi kuin perinteinen viisumi - noin 60-80€ riippuen matkatoimistosta sekä siitä että oletko mahdollisesti varannut heidän kauttaan hotellin. eVISA anomukseen tarvitaan: eVISA hakemus (jossa kysellään kolmen neljän sivun verran asioita), valokuva (jpeg/gif formaatissa), passin etusivusta otettu kuva, kopio lentolipuista sekä hotellin kutsukirje virallisella allekirjoituksella. Passia ei siis lähetä mihinkään - vaan edellä mainitut dokumentit sähköisesti. Itse hankin kutsukirjeen suoraan hotellista, sen sain samalla kertaa kun tein varauksen hotelliin. Viisumin saa yhdeksi kuukaudeksi (30 päivää). Maksun suorituksesta sovitaan erikseen - tapauksesta riippuen voit maksaa esim. Paypalilla tai sitten kun saavut maahan - varsinkin jos olet tilannut samasta matkatoimistosta esim. lentokenttä kuljetuksen.

Pienenä huomiona vielä, että mikäli olet matkustanut vuoristo-Karabakhin alueella ( Nagorno Karabahk) ja passissa on tästä merkintä, niin mahdollisesti et pääse Azerbaijaniin tai ainakin joudut rajalla kuulusteluihin.

Viisumin hankinta Azerbaijaniin on siis helppoa - ja mielestäni Valko-Venäjän viisumin hankkiminen oli huomattavasti "työläämpi" operaatio erinäisten matkavakuutustodistuksen ja passien luovutusten suhteen.

Onko sinulla vinkkejä Azerbaijaniin ja erityisesti Bakuun ja Gobustanin alueeseen (ravintolat, nähtävyydet)?



lauantai 13. helmikuuta 2016

Keskiaikaisia kaupunkeja ja DDR

Palasin Saksan matkalta jo viime viikolla, mutta tässä loppumatkan ohjelmat ja kuvat.
Dresdenistä matka jatkui Elbe-jokea pohjoiseen seuraten ja matkalla Wittembergiin käytiin ajamassa mm. Meissenin kaupungin läpi sekä Torgaussa, joka on historiallisesti kuuluisa paikka missä neuvosto ja liittoutuneiden joukot tapasivat toisen maailman sodan loppuhetkillä. Tästä oli muistona monta muistomerkkiä Elben rannalla.

Torgau- neuvostomuistomerkki

Lopulta pääsimme itse Lutherstadt Wittenbergiin jossa Martin Luther käynnisti lähes viisisataa vuotta (1517) sitten kuuluisan uskonpuhdistuksen - ja jossa Michael Argicola kävi myöhemmin opiskelemassa 1536 itse Lutherin oppeja - ja myöhemmin hänen toimesta Suomen kirjakieli kehitettiin

Itse kirkko, jossa Luther työskenteli siihen aikaan, oli remontissa jonka pitäisi valmistua vuoden 2017 juhlintaa varten. Vanha kaupunki on suhteellisen kompakti, ja löysimme sieltä erittäin mielenkiintoisen DDR museon, jossa oli huoneita eri vuosikymmeniltä. Olimme yötä kaupungissa olevassa Brauhaus Hotel Wittenbergissä - hyvää paikallista olutta, tuhtia ruokaa ja halpa majoitus aamiaisella, huone oli todella iso ja hinta-laatusuhde 10. Suosittelen!!

Wittenbergin kirkko - ja se kuuluisa ovi mihin teesit naulattiin vuonna 1517

Keskustori Wittenbergissä ja kaupungin talo

Bräuhaus Wittenberg

DDR museosta

DDR tyylinen olohuone 1970 luvulta - ei paljoa poikennut Suomen sisustustyylistä
Keittiö 1960-luvulta

DDR baari

Wittenbergistä matka jatkui entisen Länsi-Saksan puolelle. Koukkasimme Harz vuoriston kautta kohti Hannoverch Mundenja, joka on kuuluisa ns. ristikkotaloistaan - useammat 1500-1600 luvuilta. Itse nautin erittäin paljon juuri tämän aikakauden rakennushistoriasta, varsinkin kun ne yleensä kunnostettu erittäin hienosti.

Ristikkotaloja


Wesser joki

Raatihuoneen koristeellinen portaali ja ovi ravintolaan

Hannoverch Mundenista palattiin takasin "DDR" puolelle Harz vuoriston länsipuolelta ja teemmekin usemman vuoriston ylityksen pienissä kylissä vieraillen. Oli lauantaipäivä ja karnevaaliaika, jonka parissa kylässä törmäsimme vuorimiesten ammattiosaston kulkueeseen - paikkahan on kuuluisa myös kaivoksista, josta on louhittu kultaa, hopeaa, suolaa jne. Yöksi päädyimme Quedlingburgin kaupunkiin, joka kuuluu Unescon maailmanperintökohteisiin. Kaupungissa on satoja vanhoja koristeellisia taloja. 







Tämän matka viimeiseksi kohteeksi jäi Potsdam, joka on kuuluisa Preussin ajan hienoista linnoista ja palatseista. Kesäisin tämä paikka on varmaankin hieno, sillä kaupunki sijaitsee järvien ympäröimänä ja kaupungissa on erittäin paljon viheralueita. Sateisena helmikuun päivänä paikka ei ollut niin viehättävä. 

Olimme matkalla yhteensä kymmenen päivää ja yhdeksän yötä, josta kolme ensimmäistä päivää Berliinissä. Tällä matkalla autolla tuli ajettua 1400km entisen DDR alueilla. Alue on hyvinkin erilainen kuin Läntinen puoli, paljon on nähtävää ja omalla tavallaan kiinnostava. Osissa maata näkymät ovat aika "tylsiä" - maaseudun isot perunapellot ja pienet harmaat kylät, mutta upeasti kunnostettuja kaupunkeja ja paikkoja riittää. Turisteja tuskin on niin paljon kuin läntisellä puolelle pois lukien Berliinin. Jos on ostalgiasta ja DDR on kiinnostunut suosittelen käymään tällä hieman vähemmän kuuluisalla alueella. 

Seuraavaksi matkani suuntautuu uuteen ja ehkäpä ei niin paljon turistien vierailemaan maahan - Azerbaijaniin. Kirjoitan vielä erillisen artikkelin Azerbaijanin matkasuunnitelmasta ja valmisteluihin liittyvistä toimista, kuten viisumien hankinnasta ja viime hetken käänteistä lentojen suhteen.

torstai 4. helmikuuta 2016

Dresden ja Königstein

Matkasimme Görlitzistä länteen ajaen mm. Stasin vankilasta kuulun Bautzen kautta kohti Saksin Sveitsiä joka sijaitsee Saksin maakunnan etelälaidalla Tsekin rajan tuntumassa. Königsteinin kohdalla poikkesimme käymään Saksin kuuluisimmassa matkailunähtävyydessä - Linnassa, joka sijaitsee 250 metriä Elbe joen yläpuolella isolla kalliolla, josta olikin hienot näkymät Saksin Sveitsin luonnonsuojelualueelle. Itse linnaa ei koskaan onnistuttu valloittamaan. Mielenkiintoisena yksityiskohtana se, että toisen maailman sodan aikana Dresdenin taideaarteet oli kätketty linnan suojaan, josta neuvostojoukot ne löysivät ja vievät Neuvostoliittoon. Taideaarteet on myöhemmin palautettu ja nähtävillä Dresdenissä.

Seuraavassa kuvia Königsteinin linnasta.

Königstein ja Elbe

Elbe joki ja Könisteninin kylä




Königsteinin jälkeen suunnattiin Dresdeniin, joka kärsi toisen maailman sodan lopussa järkyttävät tuhot. Nyttemmin kaupunkia on kunnostettu ja kuuluisa Frauenkirch on rakennettu uudestaan hyödyntäen rakennusmateriaalina 44% vanhasta kirkosta. Dresdenin vanhakeskusta on todella pieni, mutta keskusta on täynnä museoita ja palatseja.


Elben yli menevät vanha Dresdenin kivisilta















keskiviikko 3. helmikuuta 2016

Görlitz

Kolmen päivän jälkeen otettiin vuokra-auto (Mersun A180d automaatti sportti varusteilla) käyttöön viikoksi ja lähdettiin tutustumaan tarkemmin entisen Itä-Saksan alueisiin. Ensimmäisenä kohteena oli Saksan itäisin kaupunki, Görlitz joka sijaitsee Neisse-joen varrella ja joen toisella puolella on Puolan Zgorzelec joka vielä vuonna 1945 kuului Saksaan. 








Görlitzin kaupunki on säästynyt sodan tuhoilta ja tästä syystä sen vanhakaupunki on erittäin hienosti säilynyt. Rakennukset ovat sekä goottilaista että renessanssiajan tyylisiä. Kaupungissa on lähes 4200 eri tyylistä rakennusta, ja onneksi DDR aikana maalla ei ollut varaa jyrätä tätä paikkaa kuten monessa muussa kaupungissa on käynyt. Tästä syystä paikassa on filmattu viime aikoina useita kuuluisia elokuvia kuten Tarantiinon Inglorious Basterds sekä Maailman ympäri 80 päivässä. Yhteensä kaupungissa on käytetty yli 250 filmissä eli tästäkin syystä suosittelen käymään täällä.



Kävin myös Puolan puolella, jonne pääsee näppärästi vanhaa kivisiltaa pitkin. Ruoka ja juoma olivat Puolassa lähemmäs puolta halvemmat kuin Saksassa vaikka hinnat olivatkin suunnattu Görlitzistä käyville turistille.

Vuokra-auto:


Berliini, osa 2

Kolmantena päivänä lähdettiin katsomaan Berliini muurin jäänteitä East Side Galleryyn. Matkalla muurille kuljettiin hienon Karl Marx Allee katua pitkin, joita reunustavat hienot sosialistisen ajan rakennukset. Kommunismilla oli tarkoitus saada yksilö tuntemaan olo pieneltä ja tästä syystä rakennukset ja tiet rakennettiin isolla mittakaavalla. East Side Galleryssa on 1.3km matkalta graffitia ja töhryjä.

Seuraavassa kuvia East Side Gallerystä






Karl Marx Allee:




Gallerian jälkeen siirryttiin Spree joen toiselle puolelle Kreuzberg kaupunginosaan, jossa suurin osa asukkaista on turkkilaisia ja arabeja. Aika rähjäisen kuntoon kaupunginosa on mennyt - itse en viihtynyt täällä vaan jatkoin matkaa kohti Potsdam Platzia joka on iso liikekeskusta Tiergartenin eteläpuolella. Lähellä tätä paikkaa on natsiajasta kertova dokumentointikeskus Topographie des Terrors, joka on rakennettu aiemman Gestapon ja SS:n päämajojen päälle. Näyttelyssä saa hyvän kuvan mitä kaikkea Kolmas valtakunta aikanaan oli ja teki ja miten juutalaisista ja muista haluttiin eroon sekä sodan ajan jälkeen tapahtuneet asiat. Näyttely ei sovi aivan heikko hermoisille, koska osa kuvista on aika järkyttäviä. Tosin jotkin turistit ottivat kännyköillä kuvia teloituksista ja ruumiskasoista - meinasin kysyä että mitäköhän varten...

Illalla käytiin vielä katselemassa Berliinin trendikkäistä aluetta Prenzlaurbergiä jonne Länsi-Saksassa asuneet ovat kunnostaneet asuntoja ja perustaneet kahviloita ja ravintoloita, aika hipsteripaikka.. Tämä paikka oli kaikesta hipsteri-meiningistä huolimatta aika mielenkiintoinen.