sunnuntai 24. huhtikuuta 2016

Kaukasukselta Karibialle

Kesän 2016 matkasuunnitelmat on nyt tehty ja tiedossa on muutamia uusia kohteita kesälomakauden aikana. Kirjoitin aiemmassa artikkelissa matkailuvuoden 2016 suunnitelmista : matkailuvuosi-2016, mutta niihin on tullut hieman muutoksia.



Pidän neljän viikon kesäloman tänä vuonna kesä-heinäkuun vaiheessa, ja lomien vahvistumisen jälkeen oli aika tarkistaa suunnitelmat. Armeniaan halusin ehdottamasti, joten sinne lähdetään ensin kesäkuun puolessa välissä. Armenista oli alunperin tarkoitus jatkaa Kazastraniin, mutta lentodiilit.fi sivuston tarjous Kuubaan muutti suunnitelmat täysin - jotenka Armeniasta paluun jälkeen lähden parin päivän Suomessa vietetyn pakollisen "huoltotauon" jälkeen kohti Kuubaa kahdeksi viikoksi. Miksi Kuuba? Ennen kuin U.S.A. ehtii "pilaamaan" maan turistimilla ja Starbucks kahviloiden valtauksella. Seuraavassa hieman tarkempi matkasuunnitelma.

Armenia

Matkustan Armeniaan Kiovan kautta UIA:lla lentäen Helsinki-Kiova-Yerevan. Yerevanissa vietän kaksi yötä eli yhden kokonaisen päivän tutustuen kaupungin nähtävyyksiin - listalla on ainakin kansanmurhan muistomerkki/museo sekä Ararat konjakkitehdas.

Näkymiä keski-Georiasta vuonna 2015 - Armeniassa ehkäpä samanlaista?


Yerevanin jälkeen suuntaan omatoimisille automatkalle kolmeksi päiväksi Armenian eri osiin. Vuokrasin nelivetoisen maastoauton käyttööni, koska tällöin pääsen tutustumaan myös pienempiin paikkoihin, joihin tiet ja muut olosuhteet voivat olla haastavia pienellä autolla liikkuessa. Suuntaan aluksi pohjoiseen kohti Dilijanin kaupunkia/kylää - jossa vietän yhden yön. Matkasuunnitelma on tehty niin että ajan Aragats vuoren itäpuolelta El Vanadzonin kautta Dilijaniin, joka sijaitsee erityisellä "Armenian Sveitsin luonnnonsuojelualueella". Matkalla käyn myös tutustumassa vanhoihin luostareihin ja kirkkoihin, mm. Goshavankissa.

Dilijanista matka jatkuu Sevan järven (joka on alueen isoin järvi) länsirantaa pitkin Martuniin, josta ajan vuorten yli (n. 2200 metrin ylityskohta) Yeghegnzadzoriin. Matkalla on siis odottavissa sekä järvi että vuoristonäkymiä, ja todennäköisesti myös lunta.

Yeghegnadzorissa vietetyn yön jälkeen palaan takaisin Yerevaniin, ja matkalla on tarkoitus käydä katsomassa Noravank Monastery, Khor Virap sekä mahdollisesti vielä Unescon listoille kuuluva Gaghard ja Garni temppelit. Kilometrejä automatkalle tulee noin 600-700km.

Vietän vielä yhden illan Yerevanissa, jonka jälkeen lennän takaisin Helsinkiin Kiovan kautta. Tämän matkan ajattelin pärjätä pelkillä käsimatkatavaroilla, koska lämpötilat Armeniassa ovat yleensä tässä vaiheessa kesää noin 25 asteessa, eli kovin paljoa ei tarvitse lämmintä vaatetta ottaa mukaan.

Kuuba

Alunperin siis Yerevanista piti jatkaa matkaa Kazastraniin ja Kirgisiaan, mutta lentodiilit.fi sivulta bongattu 580€ lentotarjous Helsinki-Havanna Air France yhtiöllä (lennot Boeing 777-300ER:lla) muutti suunnitelmat, jotenka Armenian jälkeen lähden Kuubaan pariksi viikoksi.

Vanhoja autoja Kuubassa

Matkaohjelma Kuubassa on myös omatoiminen, ja tässä onkin ollut hieman haasteena mm. majoituksien varaukset, koska haluan yöpyä halvalla kotimajoituksessa (casa particular) enkä kalliissa hotellissa. Netistä olen paikkoja etsinyt, ja yrittää löytää suoran yhteyden majoitusta pitävään henkilöön enkä niinkään varausagenttien kautta. Suhteellisen hyvin olen saanut yhteyden majoitusta tarjoaviin henkilöihin ottaen huomioon sen, että kaikki netti liikenne maasta ja maahan tarkistetaan valtion toimesta. Kotimajoitukset ovat hyvin yleisiä Kuubassa, koska se on oikeastaan ainoa liiketoimi mitä yksityinen kansalainen saa tehdä lisäansioita tienatakseen - kaikki muut liiketoimet tuntuvat olevan valtion kontrollissa. Eräässä majoituksessa ei enää ollut tilaa, jotenka majoituksen pitäjä tarjoisi heidän naapurissa tai lähistöllä olevia majoituksia, ja hän teki kaikkensa jotta löytäisi majoituksen - tätä voi jo kutsua palveluksi. Hintatasosta sen verran että kotimajoitus kahdelta hengeltä maksaa noin 30€ yö sisältäen aamiaisen. He myös valmistavat illallista - ja se maksaa noin 5-10€/hlö - ja kuuleman mukaan ruoka on huomattavasti parempaa kuin valtion ylläpitämissä hotelleissa. Hotellin hintataso on taas täysin länsimainen - 70-200€/yö.

Alustava matkaohjelma Kuubassa on seuraava: Vietän neljä täyttä päivää (viisi yötä)  Havannan vanhassa kaupungissa ja lähistöön tutustuen (mm. Playa del Este). Erityisenä mielenkiinnon kohteena Kuubassa ovat vanhat autot 50-60 luvulta, joita olisi kiva päästä ajamaan tai ainakin muutamaksi tunniksi kyytiin.

Havannan jälkeen siirryn Viazul bussilla Trinidadin kaupunkiin (noin 300km Havannasta kaakkoon Kuuban etelärannalla) kolmeksi päiväksi. Trinidadissa olisi tarkoitus käydä vanhoilla sokeriviljelmillä tai vain viettää aikaa Karibian meressä uiden.

Trinidadista palaan taas Havannaan yhdeksi yöksi, josta jatkan matkaa edelleen Viazul bussilla läntiseen Kuubaan - Vinalesiin (noin 200km Havannasta länteen), joka on kuuluisa upeista maisemistaan, maaseudusta ja tupakkaviljelmistä. Tarkoituksena tehdä isompi koko päivän reissu vuorilla ja maaseudulla. Vinalesissa vietän siis pari päivää ennen paluuta Havannaan yhdeksi päiväksi.

Havannasta lennän takaisin Suomeen siten, että Pariisissa otin "tahallaan" yli 10 tunnin vaihtoajan, jotta ehdin käymään Pariisin keskustassa lähellä olevassa Montmartessa ja Sacre-Couer kirkon alueella.

Seuraavat kohteet

Loppulomalle on vielä suunnitelmat auki - mahdollisesti vielä käynti Keski-Euroopassa tahi Kazastanissa.. tai sitten koti-Suomessa möksällä hyttysiä lätkien..

Lähitulevaisuudessa (seuraavien neljän viikon aikana) käyn myös nopeasti viikonloppumatkoilla sekä Liettuassa (Vilna) että Espanjassa (Barcelona).

'Vuodelle 2016 on vielä tulossa ainakin viiden päivän reissu Marokkoon lokakuussa (Lufthansa lennot 208€/mp - ei ollut vaikea valinta) sekä kahden viikon Kaakkois-Aasia kierros (Thaimaa-Laos-Vietnam) marraskuun lopussa, joka kulkee nimellä Fantti-matka ja jonka kuvauksen löydät edeltävissä jutuista.







Ei kommentteja:

Lähetä kommentti